Juu ei mennyt ihan kesäloma suunnitelmat niin kuin aattelin :(!Koira sairastu ja kaikki matka suunnitelmat mönkään...huoh...kotona neljän seinänsisällä sadetta pitämässä,se on mun lomani :(...Ei tässä saa enää mistään kiinni,eikä mitään järkevää irti itestään.Töiden jatkumisestakin neuvotellaan huomena.Eilen poikkesin työpaikalla moikkaamassa pomoa ja sainkin heti olla töissä 30 min.kun hänellä menoa ja lupasin jäädä sitten hetkeksi hyvää hyvyyttäni,kun pomo oli jäänytkin yllättäen yksin.Eli mulla ei olekaan työkaveria enään.No ei se mua harmita,me oltiinkin niin erillaisia ja mua joskus jopa ahdisti olla hänen lähellään...Hei heti kun aloin kirjottaa kurjasta lomasta niin aurinko alkokin paistamaan,jaaha mun ois varmaan rynnättävä ulos!Kyllä taivaan iskällä on huumoria.Ilmat on olleet vielä niin lämpimiä,että ei koirien kanssa kauheesti voi lenkkeillä,mutta muuta puuhastekua kyllä on.Laitoin tarhaakin kuntoon tässä,oli jo pitkään pitänyt yksi homma hoitaa ja JEE sain sen tehtyä.No jospa tämä ei niin paha loma oiskaan.Eilen vielä töissä oli sellanen olo,että töihin sitä joutas,mutta sitten toisaalta on mussa vikaa jos en vapaasta nauti!Pakko nauttia,nyt opetellaan!Taidan mennä koiria katsomaan kohta ja sitten sienimetsään.Jos tuo aurikon oottas,että saan kahvin keitettyä ja juotua,sekä laitettua pyykit koneeseen,niin pääseen nauttimaankin siitä,mutta ennen kuin menen kirjotan jotain mulle tärkeetä.Mä sain viikonloppuna kutsun vetämään ylkkää yhteen isompaan tapahtumaan jonne tulee useita pastoreitakin.hmm...Aikas pieni ja arka olo ja ennen kuin kerkesin miettiä tätä jännitystä lupauduin.Mullahan siis on ihan todettu paniikkihäiriä.Sanotaanko,että taitaa olla huumoria Jumalalla edelleen niin kuin jo aikasemmin sanoin,kun laittaa tälläsen johtamaan ylkkää.Sanotaan että ei pääse ylpistyy ainakaan ja tuntee itsensä niin pieneksi ja huutaa joka kerta Jumalaa apuun.Joskus mua jännittää niin että kädet tärisee sielä soittimen takana niin että ei voi asetella sormia soinnuille,mutta silloin nostan katseeni isääni ja hän on aina auttanut.Mulle on ihan sama onko mun ylistystä kuulemassa monta pastoria vai muutama oma seurakuntalainen,niin aina jännittää ja aina samaa pienuutta tunnen siinä paikalla.En siis mitenkään ylpeilläkseni tuota tuumannut,että joudun pastori joukon eteen,mutta jos Jumala on minun kanssani niin mitäpä jännittämään,"niin sano se tuolle mun pääkopallekin".Tässä vaan iski se todellisuus että sellainen tilaisuus on nyt sitten tulossa jne...Pitää ruveta käytännössä harjottelee joitakin kappaleita,että on mistä valita kun Herra sanoo,että tämä ja tämä kappale nyt...Ylistyksen johtajahan ei ole mikään esiintyja vaan Jumalan välikappale jonka haasteena on johtaa Jumalan kansa Jumalan läsnäoloon ja ylistykseen ja palvontaa!Se kerrottakoon tässä vaiheessa.Eli mitään esiintymiskuumetta mulla ei voi olla,vaan sitä pienuuttaa,kun ei inhimillisesti osaa,mut jotenkin Jumalan armosta sitä vaan mennään eteenpäin...No joo mutta nämä mun tuumailuja ja pilveenkin jo kerkes mennä,eli kahvit ja pyykit ja sit koirat ja sit sieni metsä jos kerkeen:)...